Halikko-mitali

Halikon kunnanvaltuusto teki päätöksen Halikko-mitalin jakamisesta 1980. Kunnassa koettiin tärkeänä halikkolaisen kotiseututyön vaaliminen ja Halikon tunnetuksi tekeminen. Halikko-mitalin myöntämisellä haluttiin antaa tunnustus Halikon hyväksi toimimisesta.

Mitalin suunnittelu annettiin professori Olof Eriksonille, joka suunnitteli 70 mm halkaisijaltaan olevan mitalin. Mitalin etusivulla on Halikon satamaan ja entisajan vilkkaaseen merenkulkuun viittaava ankkuri matalana syvennyksenä, jonka päällä on Halikon vaakuna reilusti koholla. Ankkuri on vuonna 1967 Halikkoon liitetyn Angelniemen kunnan vaakunakuviosta. Mitalin kääntöpuolella taustana on Rikalan rautakautisen kalmiston portti. Etualalla on Halikon kirkon kellotapuli ja sen taustalla vanha pitäjän viljamakasiini, nykyinen kotiseutumuseo (sittemmin Halikon museo). Aihe kuvaa seudun monisatavuotista niin hengen kuin viljankin viljelyä.

Kunta päätti lyödä Eriksonin suunnitelman mukaisesti kymmenen hopeista ja 200 pronssista mitalia. Halikko-mitalin myöntämiseksi laadittiin mitalisääntö, jonka kunnanvaltuusto hyväksyi 10.11.1983. Vuosien 1983 - 2008 aikana jaettiin 54 mitalia. Niitä on myönnetty julkishallinnon luottamushenkilöille ja virkamiehille, taiteen ja tieteen tekijöille sekä yrittäjille.

Halikon kunnan toiminnan päätyttyä halikkolainen kotiseutuyhdistys Rikala-seura ry sai kunnalta lahjoituksena jäljellä olleet mitalit. Seura otti ne vastaan ja sitoutui huolehtimaan niiden jakamisesta sekä niihin liittyvien juhlallisuuksien järjestelyistä tulevina vuosina. Mitalit luovutetaan itsenäisyyspäivän juhlassa.

Rikala-seura uudisti mitalisäännön vastaamaan nykyhetkeä, mutta myöntämisperusteet ovat edelleen samat kuin mitalin syntyhetkelläkin: mitali myönnetään tunnustuksena henkilölle, yritykselle tai yhteisölle, joka erityisen ansiokkaalla työllään, teollaan tai toiminnallaan on vaikuttanut Halikon tai halikkolaisuuden hyväksi.

Mitalin saajat valitsee Rikala-seuran hallitus, jolle voi esittää ehdotuksia saajista. Ehdotukset perusteluineen lähetetään Rikala-seuralle kirjeitse (Rikala-seura ry., c/o Rosendahl, Kirkkorinne 8, 24800 Halikko) tai sähköpostitse (rikalaseura[a]gmail.com) syyskuun 15. päivään mennessä.