Rikala-seura ry‎ > ‎Tiedotteet‎ > ‎Tiedotteet‎ > ‎

Trömperi-päivä 2017 ja Paras pihapiiri -palkinto

lähettänyt Rikala seura 10.7.2017 klo 0.09   [ 10.7.2017 klo 0.09 päivitetty ]

Aurinko helli osanottajia Trömperi-päivänä 9.7.2017. Ennen varsinaisen tilaisuuden alkua järjestettiin kansanlaulukirkko ja osallistujia oli runsaasti.

Iltapäivän aikana myönnettiin “Paras pihapiiri” -tunnustus halikkolaiselle pihapiirille, joka tänä vuonna meni Eeva ja Risto Mattilalle. Omistajapariskunta hankki vuonna 2003 1ha:n määräalan hakattua kallioista metsää Märynummen ja Häävälän väliseltä metsäalueelta. Omistajapariskunta on alkujaan kalliolle louhitun talonpohjan sivukiveä ja kymmeniä kuormia täyttömaata käyttäen rakentaneet pihapiiriä luonnonmukaisin menetelmin perennakasvein sekä elämisen ja asumisen toimintoja täydentävin rakennelmin.

Pihapiiriin kuuluu mm. päärakennus, autotalli, grillikota, pihasauna ja viherhuone. Piha on tehty päätieltä johtavan viherkujan päähän vehreäksi keitaaksi liittyen juohevasti ympärillä nouseviin puhtaisiin kallioreunamiin ja kangasmetsään. Pihan eri osissa kulkijan kulkua vahtivat erilaiset hahmot ja veistokset.
Etupihalla on autotallilta pääsisäänkäynnille johtavan polun varrella isännän pengertämällä rakentama ja emännän istuttama viisto perennapenkere. Penkereen päällä kokoaa korkea suippo kivipaasi pystyyn nostettuna suoraan syntysijoiltaan.

Kallion päällä isännän rakentaman ja suunnitteleman talon edustalla laaja terassitasanne, jolta avautuu silmien eteen vihertävä kokonaisuus. Näkymään piirtyy saunarakennus jonka edustalla pieni vesiallas nurmialueen ja istutusten ympäröimänä. Vesiaiheen ”rannalla” sauna antaa rantasaunan vaikutteen. Viheralueen reunasta pääsee puiden takana olevalle alueelle, jossa on emännän kasvihuone ja hyötykasvilaatikot. Tilan eteläisimmässä osassa on grillikota ikään kuin vierasmajatyyppisesti omana kokonaisuutena.

Tilan omistajilla on selkeä työnjako: isännälle rakennushommat ja emännälle istutusten ja viheralueiden toteutus.
Tila on maisemallisesti piilossa yhdistyen kuitenkin luontevasti ympäröivään luontoon. Kokonaisuudesta huokuu tekijöiden rakkaus siihen mitä tekevät käsillään - osaksi ympäröivää luontoa, kuitenkin persoonallisesti.

Kuvassa luovutetaan Paras piha -tunnustus Eeva ja Risto Mattilalle Trömperillä.