|
Lastensuojelu
Lastensuojelun tavoitteena on vaikeaan elämäntilanteeseen joutuneiden perheiden kuntouttaminen sekä lasten ja nuorten suojelu ja vanhempien tukeminen perhekriisien kohdatessa.
Lastensuojelutyön tehtävänä on turvata lapsen oikeudet vaikuttamalla yleisiin kasvuoloihin, tukemalla vanhempia lasten kasvatuksessa sekä tarvittaessa tekemällä perhe- ja yksilökohtaista työtä, sillä
Lastensuojelutyön tarvetta selvitetään yhdessä lapsen, nuoren ja perheen kanssa.
Työskentelyssä pyritään vahvistamaan perheenjäsenten omia voimavaroja lasten kasvatusmahdollisuuksien turvaamiseksi.
Lastensuojeluviranomaisten on ryhdyttävä toimenpiteisiin, jos puutteet lapsen hoidossa ja kasvatuksessa tai muut kodin olosuhteet uhkaavat vaarantaa lapsen tai nuoren terveyttä tai kehitystä tai jos lapsi/nuori omalla käyttäytymisellään vaarantaa niitä (LSL 12 §).
Lapsia ja nuoria sekä heidän perheitään tuetaan ensisijaisesti niin, että lapset voivat kasvaa ja kehittyä omissa kodeissaan.
Lastensuojelu tekee yhteistyötä
- lasten vanhempien,
- päivähoidon,
- kotipalvelun,
- koulutoimen,
- poliisin ja
- muiden yhteistyötahojen kanssa.
Huostaanottoon on ryhdyttävä,
- kun lapsen terveys ja kehitys uhkaavat vakavasti vaarantua,
- avohuollon toimenpiteet ovat riittämättömiä tai mahdottomia toteuttaa ja
- sijaishuollon arvioidaan olevan lapsen edun mukainen.
Huostaanotosta neuvotellaan aina lapsen vanhempien ja lapsen itsensä kanssa.
Lausuntoja voidaan pyytää lapsen kasvun ja kehityksen asiantuntijoilta.
Yhteyden säilyttäminen ja ylläpitäminen lapsen omiin vanhempiin ja sisaruksiin on lapsen kehityksen kannalta tärkeää silloinkin, kun lapsi ei asu kotona.
Sosiaali- ja terveydenhuollon, koulutoimen, poliisitoimen ja seurakunnan palveluksessa tai luottamustoimessa olevilla henkilöillä on lastensuojelulaissa säädetty velvollisuus ilmoittaa tietoonsa tulleista ilmeisen lastensuojelun tarpeessa olevista lapsista.
Muutkin, kuten vanhemmat, naapurit, lapsi itse tai ystävät, jotka huomaavat lapsen tai nuoren olevan avun tarpeessa, voivat ottaa yhteyttä sosiaalityöntekijään.
Koulukuraattori
Harald Holmström
Puh. 050 302 4371
Sosiaalityöntekijä
Seija Kiviaho
Puh. 050 549 4521
Sosiaalityöntekijä
Paula Markula
Puh. 050 302 4368
Sosiaalityöntekijä
Camilla Sonntag-Wilenius
Puh. 050 522 1231
Johtava sosiaalityöntekijä
Birgitta Halmetkangas
Puh. 050 549 4526
Perhetyön ohjaaja
Tiina Laiho
Puh. 050 3554 548